Lämpöpuisto kampanjoi 4.–17. helmikuuta Ensi- ja turvakotien liiton asialla. Hyväntekeväisyyskampanjan teemana oli ”Lämpöä Suomeen”, ja kampanja-aikana jokaisesta yli 1000 litran yksityistalouden tekemästä lämmitysöljytilauksesta lahjoitettiin 10 euroa Ensi- ja turvakotien liiton toimintaan. Kampanja keräsi liitolle hienon 7650 euron hyväntekeväisyyspotin.

Lämpöpuisto on pitänyt huolta suomalaisten kotien lämmöstä jo lähes 30 vuoden ajan. Kotimaisena perheyrityksenä suomalaisten kotien lämpö on monella muullakin tapaa lähellä sydäntämme. Siksi halusimme kampanjassamme tuoda lämpöä asiakkaidemme lisäksi myös heille, jotka sitä erityisen paljon tarvitsevat. 

Yhteistyökampanjamme kesti kaksi viikkoa (4.–17.2.), ja lahjoitimme kampanjan aikana jokaisesta kuluttaja-asiakkaiden tekemästä vähintään 1000 litran lämmitysöljytilauksesta 10 euron summan Ensi- ja turvakotien liitolle. Keräsimme kampanja-aikana yhteensä 7650 euroa liiton toimintaan. 

Kiitokset kaikille kampanjaan osallistuneille!

Keräsimme pottiin

Ensi- ja turvakotien liiton toimintaan.

7650 €

Ensi- ja turvakotien liitto ry.

Ensi- ja turvakotien liitto on perustettu vuonna 1945. Se on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. Liiton 30 jäsenyhdistystä toimivat ympäri Suomea. Vuosittain Ensi- ja turvakotien liiton palveluita käyttää yli 10 000 henkilöä, joista noin 4000 on lapsia.


Lue lisää liiton toiminnasta: ensijaturvakotienliitto.fi


Kampanjan ehdot: Lämpöpuisto Oy lahjoittaa jokaisesta kampanja-aikana (4.–17.2.2019) tehdystä vähintään 1000 litran tilauksesta 10 euroa lyhentämättömänä Ensi- ja turvakotien liitto ry:n toimintaan. Lahjoitus koskee kuluttaja-asiakkaiden tekemiä tilauksia verkkopalvelussamme ja puhelimitse.