Tasamaksusopimuksella tasaiset, pienemmät laskutuserät ympäri vuoden

Vaikka hankit lämmitysöljyä vain kerran pari vuodessa, tasamaksusopimuksen avulla voit maksaa öljyn tasaisina, pienempinä kuukausierinä koko vuoden aikana. Kuukausierä perustuu aikaisempien vuosien keskikulutukseesi ja öljyn keskihintaan. Erän suuruutta tarkistetaan kahdesti vuodessa mahdollisten kulutus- ja hintamuutosten sekä tilin saldotilanteen mukaan.

Tarkoituksena on, että puolet öljytoimituksesta maksetaan ennakkoon ja puolet vasta toimituksen jälkeen – jatkuvasti tasaisina kuukausierinä, ilman maksupiikkejä. Näin taloudenpito helpottuu, eikä suuria yllätyksiä pääse syntymään. Korottoman ja kuluttoman tasamaksusopimuksen voi tehdä jo nyt, vaikka öljyn tilaamisen aika olisikin vasta myöhemmin. Mikäli ensimmäinen toimitus ja sopimuksen aloitus osuvat samaan aikaan, on ensimmäinen erä poikkeuksellisesti kolmen kuukausierän suuruinen.

Esimerkki

Lisätiedot ja tilaukset

Soita maksuttomaan asiakaspalvelunumeroon 0800-1-9292.